Onko suuttumus joskus säikähdys?

Molli on pieni, karvainen otus, joka asuu yksin talossaan.
Mollin talon seiniä koristavat elämänohjeita antavat taulut.
"Hupi on turhaa!"
"Yrmeä on ylevä."
"Ei passikuvassakaan hymyillä."
Mollilla ei ole yhtään ystävää, mutta ei hän sellaista ole kaivannutkaan.
Kunnes, eräänä päivänä, hänen oveaan koputtaa toinen pikkuruinen otus, Pikku Sisu.
Molli ajaa Pikku Sisun pois ja siitä tarina alkaa.

Molli on päähahmo Katri Kirkkopellon samannimisessä lastenkirjassa. Molli julkaistiin jo vuonna 2013, mutta loistavan kuvakirjan tavoin se on täysin ajaton. Viime vuonna Kirkkopelto oli Lasten- ja nuorten Finlandia -palkintoehdokkaana kuvakirjallaan Piki.

Mikä tekee Mollista sitten lukemisen arvoisen?
Ensinnäkin, kuvakirjan teksti on selkeää ja kaunista. Se on äärimmäisen tärkeää kirjoissa, joita luetaan puhumaan ja kirjoittamaan opetteleville lapsille. Kirjojen kautta lapset oppivat kieltä ja tarinan rakenteita - ja huonon kirjallisuuden kautta he oppivat huonoa kieltä ja huonoja rakenteita. Sitä kannattaa siis karttaa.

Toisekseen, Mollissa käsitellään tunteita: närkästys, jännitys, odotus, viha, suru ja ilo ovat kaikki läsnä tässä kirjassa. Itselleni (ja ehkä myös lapsilleni) huippuhetki Mollissa on, kun hän sättii Pikku Sisua ja vihaisena paiskaa oven tämän nenän edestä kiinni.
"Tullaan noin vain eikä yhtään ajatella, että joku saattaa säikähtää".

Kuinkakohan usein lapsiperheessä noin käy oikeasti? Nimittäin niin, että säikähdys näyttäytyy suuttumuksena?