Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Vinkkejä muksujen uimaharjoitteluun

Kuva
Kun minä olin lapsi, tapana oli, että lapset oppivat uimaan mökinrannassa. Mökinrannassa minäkin yksin polskin valkoisen bambi-uimarenkaani kanssa ja jotenkin mystisesti opin pysymään veden pinnalla. Nykyisin mökinranta ei enää ole osa kaikkien perheiden elämää. Levolliselle oleilulle mökillä ei enää jostain syystä ole aikaa, eikä itse mökkiinkään rahaa. Minä tuskailen sen kanssa, ihan turvallisuussyistä, miten saada pikkuiset mahdollisimman pian oppimaan uimaan. Esikoinen kävi viime vuonna uimakoulussakin, mutta homma ei oikein ottanut tuulta siipiensä alle. Soitin siis hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltuselle ja kysyin vinkkejä. Nämä asiat opin. 1.      On ihan ok, etten lähde yksin uimahallille tai rannalle neljän uimataidottoman pikkuiseni kanssa. En siis ole heikko äiti, vaan ajattelen ihan fiksusti lasteni turvallisuutta. 2.      Nykyään lapset opetetaan uimaan myyräuinnin kautta. Myyräuinti on ikään kuin veden alla uitavaa koiraa. Tämä siksi, e

Mitä päihdeterapeutti on oppinut työssään äitiydestä?

Kuva
Mitä olet oppinut työssäsi äitiydestä, päihdeterapeutti Katja Lindström : ”Rutiinit, rituaalit, perinteet ja puhuminen. Ne ovat olleet aina arvomaailmassani, mutta äitiyden myötä niiden arvo on kasvanut. Juttelen paljon lasteni kanssa ja elämme normaalia elämää, olemme paljon yhdessä kotona. Haluan pitää itseni mukana siinä, mitä lasteni maailmassa tapahtuu. Minusta tuntuu, että mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sitä enemmän tarvitaan yhteistä aikaa juttelulle. Pienten lasten vanhemmuus on enemmän fyysistä perusasioiden hoitamista, nyt kouluikäisten lasten kanssa vanhemmuus on paljon oleilua yhdessä niiden asioiden äärellä, jotka ovat lasten elämässä tärkeitä. Myös rutiinit ja rituaalit ovat meille tärkeitä. Ne tuovat arkeen toistoa, ja se luo turvallisuuden tunnetta niin lapselle kuin vanhemmallekin. Esimerkiksi joka päivä syömme yhden aterian yhdessä lasten kanssa, kuuntelemme heitä ja juttelemme.”

Kesä ja kolmoset – 10 faktaa

Kuva
Kun kerron, että meillä on kolmoset, ihmiset yleensä hämmästelevät ja kauhistelevat – joskus harvoin myös ihastelevat. Usein he myös kysyvät, miten kolmosten kanssa pärjää. Tässä faktaa kesästä ja uhmaikäisistä kolmosista. Kesällä lasten kanssa voi…. …1. mennä lähipuistoon. Joo joo. Meidän lähipuistossa ei ole aitoja ympärillä. En mene. ….2. nauttia rauhallisista aamuista. Heh heh. Koko sakki on hereillä ennen seiskaa, ensimmäinen riita Doosanista tai kuorma-autosta on saatu aikaan noin minuutin sisällä heräämisestä ja kello kahdeksan kaikkien pitäisi päästä ulos – paitsi kukaan ei ole tietenkään suostunut syömään aamupalaa. …3. tutkia luonnonihmeitä. Teoriassa kyllä, jos luonto on ympäröity aidalla. ….4. käydä ihanissa kahviloissa. Kyllä, sisätiloissa ja jos kahvilan ovet ovat visusti kiinni. Tosin sellaisissa kahviloissa on mukavampi käydä talvella. …5. syödä raikkaita salaatteja. Äiti voi, jos jaksaa kokata sellaisen itselleen. Uhmaikäiset poj

Onko suuttumus joskus säikähdys?

Kuva
Molli on pieni, karvainen otus, joka asuu yksin talossaan. Mollin talon seiniä koristavat elämänohjeita antavat taulut. "Hupi on turhaa!" "Yrmeä on ylevä." "Ei passikuvassakaan hymyillä." Mollilla ei ole yhtään ystävää, mutta ei hän sellaista ole kaivannutkaan. Kunnes, eräänä päivänä, hänen oveaan koputtaa toinen pikkuruinen otus, Pikku Sisu. Molli ajaa Pikku Sisun pois ja siitä tarina alkaa. Molli on päähahmo Katri Kirkkopellon samannimisessä lastenkirjassa. Molli julkaistiin jo vuonna 2013, mutta loistavan kuvakirjan tavoin se on täysin ajaton. Viime vuonna Kirkkopelto oli Lasten- ja nuorten Finlandia -palkintoehdokkaana kuvakirjallaan Piki. Mikä tekee Mollista sitten lukemisen arvoisen? Ensinnäkin, kuvakirjan teksti on selkeää ja kaunista. Se on äärimmäisen tärkeää kirjoissa, joita luetaan puhumaan ja kirjoittamaan opetteleville lapsille. Kirjojen kautta lapset oppivat kieltä ja tarinan rakenteita - ja huonon kirjallisuuden kautta he oppiv

Ollaan vihaisia!

Kuva
"Saatana!" Bussikuski hyppää ulos bussista ja pui nyrkkiä ohi karauttavalle henkilöautolle. Lauttasaaren kesäinen idylli on hetkeksi rikkoutunut. Vihainen bussikuski jatkaa solvausten huutamista ja linja-auto nököttää paikallaan. En ole ennen nähnyt niin kuumaveristä reaktiota autokuskilta Suomessa, mutta eniten minua hämmästytti bussin muiden matkustajien suhtautuminen tilanteeseen. Edessämme istuva rouva nosti hetkeksi katseensa puhelimestaan, tuhahti ja jatkoi taas Instan selaamista. Muuten kukaan, ei siis kukaan, tehnyt elettäkään, joka olisi osoittanut, että he huomasivat mitä tapahtui. Ollaanko me suomalaiset lauhkeita kuin lampaat? Vai eikö kukaan oikeasti huomannut? Suomessa vahvojen, niin kutsutusti kielteisten tunteiden kuten vihan, suuttumuksen, pelon ja ärtymyksen tunteita ei ole soveliasta näyttää. Väitänpä siis että kyseisen bussin matkustajat olivat vain suomalaisittain kohteliaita, eivätkä osoittaneet huomanneensa toisen suuttumusta.  To

Larussa ja Stadissa

Kuva
Eilen meidän oli tarkoitus mennä perhetapahtumaan Helsingin hipsteriytimeen Teurastamolle. Mutta paistoi aurinko, ja aloin pelätä väentungosta. Lähdinkin kahden muksun kanssa entisille kotikulmille Lauttasaaren Vattuniemen kärkeen rantsulle. Olen asunut nuorempana Larussa kolmessa eri asunnossa, ja ette kuule usko, kuinka kiroan itseäni nyt siitä, että ikinä muutin sieltä pois. Ellei nimittäin lottovoittoa tule, lompakon nyörit ovat sen verran tiukilla, ettei Laru ole enää ikinä minulle mahdollinen koti. No, se niistä huonoista valinnoista. Lauttasaaren rannat ovat lapsiystävällisiä ja vielä tähän aikaan vuodesta niitä eivät ole vallanneet valkoposkihanhet eivätkä ampparit. Muksut nauttivat hiekkakakkujen tekemisestä. Vesi oli sen verran hyistä, ettei kumpikaan minun ipanoistani sinne tahtonut varpaitaan enempää kastaa. Tämä helpotti kummasti minun tehtävääni. Sain istua rauhassa ja nauttia auringosta. Kunnes alkoi siis sataa vettä. Mutta mitäs siitä. H

Vaikeasti saavutettava

Kuva
Kävin yhden yön reissun Kotkassa parin lapsen kanssa. Olimme kaupungissa vain yhden yön, sillä pidempää aikaa en viitsi tuttujani rasittaa muksuilla. Kaupungin hotellit taas ovat niin kalliita ja vähissä, että niissä yöpyminen oli poissa laskuista. Ja tässä onkin ensimmäinen asia, joka minua kummastuttaa: Kotka on ihana kaupunki. Se on kaunis, vihreä, siellä on upea pienvenesatama, ainutlaatuinen kukilla koristeltu Sapokan puisto, paljon kivoja puistoja ja leikkipaikkoja lapsille, Santalahden viiden tähden leirintäalue ja saaristo. Toisin sanoen, se on lapsiperheen unelma. Mutta jo kaupunkiin saapuminen on tehty hankalaksi. Junayhteydet ovat olemattomat, eikä bussillakaan joka suunnalta Kotkaan pääse. Me teimme matkaa hieman päälle kaksi tuntia ja tarvitsimme siihen kolme eri junaa. Ihanaa parin lapsen, tavaroiden ja rattaiden kanssa! Etenkin kun juna nro. 2 oli myöhässä aikataulusta ja juna nro. 3 meinasi ampaista liikkeelle juuri nenämme edestä Kouvolassa. Ilman ripeäk

Rauhaisa reissu

Kuva
Tein kahden taaperon kanssa salareissun Helsinkiin. Salareissulla tarkoitan sitä, että minulla ei ollut aikatauluja, ei suunnitelmia eikä tapaamisia. Sellaisia päiviä mahtuu vuoteen yleensä vain muutama. Poikien suurimmat haaveet olivat helppoja toteuttaa: mennään metrolla ja ratikalla. Niillä me sitten reissasimme Hakaniemeen ja Töölöön leikkipuistoihin ja Brion junaradoilla leikkimään Kampin POPin liikkeeseen ja Stockmannille. Pojat ottivat rattaissa pikkuiset päikkärit ja minä sain juoda kahvin hiljaisuudessa. Kaiken kukkuraksi törmäsimme vielä sambakarnevaaliin ja pojat saivat lentopusuja tanssijoilta. Kaunis kesäpäivä Helsingissä tarkoittaa sitä, että siellä missä normaalisti olisi kaksi ihmistä onkin nyt kaksikymmentä. Rattaita työnnellessä kiinnitin huomiota siihen, että lapsia ei juuri näkynyt. Silti joka paikka oli pullollaan aikuisia. Jäin miettimään, mihin he kaikki ovat lapsensa laittaneet? Miten heillä on aikaa ja tilaa maata puistossa kirja

Yksinäiset tunnit

Kuva
Suomalaisilla lapsilla on moni asia hyvin, mutta yhdess ä kohtaa m ä tt ää . Ilmeisesti suomalaiset lapset potevat yksin ä isyytt ä enemm ä n kuin moni toisenlaisen kulttuurin ik ä toverinsa. T ä h ä n johtop ää t ö kseen min ä ainakin olen tullut, kun luin Veikkauksen Inhimillisi ä uutisia -verkkolehdest ä jutun MLL:n auttavasta puhelimesta ja itse kirjoitin aiheesta muutama kuukausi sitten Apoteekki-lehteen. MLL:n lasten ja nuorten auttava puhelin saa reilut 30   000 soittoa vuodessa. Itsell ä ni aiheessa pisti silm ää n se, ett ä iltap ä iv ä n tunnit t ä yttyv ä t yksin ä isten lasten puheluista. Pikkuisten koulup ä iv ä kun saattaa olla ohi jo siin ä vaiheessa, kun vanhempien ty ö p ä iv ä on vasta puolessa v ä liss ä . T ä ss ä kohtaa suomalaisessa yhteiskunnassa m ä tt ää pahasti. Molempien vanhempien odotetaan – ja taloudellisesti monesti on pakkokin – osallistuvan ty ö el ä m ää n. Se tarkoittaa sit ä , ett ä alakouluik ä isten muk

Sinä olet superrakas on superhyvä!

Kuva
Meidän perheessä on aina kova hälinä. Triplat ovat uhmaiässä ja vuoroin tappelevat, itkevät tai kiljuvat muuten vaan. Esikoinen koittaa jossain välissä saada äänensä kuuluviin - ja minä kannan huonoa omaatuntoa, koska minusta tuntuu, että liian harvoin minä ehdin häntä kuulla. Onneksi törmäsin Ninka Reittun kirjaan Sinä olet superrakas (Otava, 2017). Reittu kirjoitti kirjansa ollessaan äitiyslomalla esikoisestaan. "Tein kirjan tietynlaiseksi vastalauseeksi kaikelle pelottavalle, mitä ajassamme on", Reittu sanoo. "Koen, että se miten minä voin tehdä lapseni elämästä turvallisempaa, on kertoa siitä, kuinka paljon häntä rakastan." Reittun kirjassa seikkailee pikkuinen Minä ja suurempi Iso. Minä kyselee rakkaudesta ja koettelee sitä, Iso vastaa ja rakastaa. Meidän esikoisemme kuunteli kirjaa tarkasti. Ja joka kerta kun kirja on luettu, hän hymyilee ja haluaa halata. Ja joka kerta minä haluan kertoa, kuinka paljon häntä rakastan. Tämän kirjan ansiosta minun pikk

Koiramäki - taaperon täydellinen päivä

Kuva
Terveiset Tampereen Koiramäestä. Tultiin tänne extempore sadepäivää pitämään, kun A-pojalla alkoi kesäloma. Koiramäki on siis Särkänniemen yhteydessä, mutta erillisellä pääsymaksulla, toimiva elämyspuisto. Idea on sama kuin Muumimaailmassa: elämyspuiston taustalla on kirjoista tutut hahmot, hahmot seikkailevat pitkin puistoa ja esittävät näytelmiä, eikä puistossa ole huvilaitteita vaan tekemistä ja kokemuksia. Koiramäki perustuu Mauri Kunnaksen kirjoihin. Koiramäen ytimessä ovat maatilan eläimet. Poikani ihastui erityisesti aaseihin, minä jättimäisiin villasikoihin. Koiramäki on pieni, mutta juuri sopiva taaperolle. Meidän poika on hieman vajaat kolme vuotta ja otti tilan haltuunsa hyvin. Pari tuntia puistossa riitti hyvin, sisältäen lounaan herttaisessa Kahvila von Guggelböössä, jonka pastellinen ja tyttömäinen sisutus toi minulle mieleen toisen lasten sadun, Onnelin ja Annelin. Eikä reissu tullut turhan kalliiksikaan. Sisäänpääsyn (15,90e) ja lounaan (6,90) maksoin vain minä,