tiistai 21. marraskuuta 2017

Kiasmassa skidin kanssa

Modernin taiteen museo Kiasma on yksi suosikkikohteistani Helsingissä lasten kanssa.
Syksyllä osallistuin Kiasmassa lasten taidepajaan 5-vuotiaani kanssa. Työpajaa piti käsityökoulu Robotti ja siellä tehtiin sähkötaidetta – siis jotain, joka oli minulle ja tytölleni ennestään täysin vierasta.
Käytännössä sähkötaide tarkoitti sitä, että tyttö sai erilaisia ”vempaimia” ja johtoja. Johtoja yhdistelemällä ”vempaimet”, kuten esimerkiksi koira tai ankka, alkoivat liikkua ja äännellä.
Tyttöni oppi lähes heti yhdistämään johdot oikein, minä en hiffannut systeemiä ollenkaan.
Viime vuonna kävin Kiasman taaperoiden taidepajassa kahden parivuotiaan kanssa. Taidepajassa sai tehdä sitä, mitä kaikki lapset rakastavat – eli maalata seinille. Pakollisen alku-ujostelun jälkeen taaperoni olivat innoissaan – niin innoissaan, että ruiskuttivat minutkin maaleilla pinkiksi.


Kiasman lasten ja taaperoiden taidepajoihin pääsee osallistumaan museon pääsylipun hinnalla. Tarkemmat ajankohdat pajoille löytyvät Kiasman nettisivuilta www.kiasma.fi. Taidepajoihin ei ole ennakkoilmoittautumista ja niihin saa tulla ja mennä vapaasti.

torstai 16. marraskuuta 2017

Heppoja HIHSissä



Helsinki International Horse Show eli HIHS. Se tuo minulle paljon muistoja mieleen.
Pikkutyttönä seikkailin siellä kuin satumaassa, myöhemmin palasin paikalle Suomen Ratsastajainliiton Hippos-lehden päätoimittajan roolissa.
Viime vuonna kävin HIHS:in lasten matineassa tyttäreni kanssa. Hän rakasti showta: pieniä poneja, prinsessoja ja poliisiheppoja. Teimme tapahtumasta todellisen juhlan yöpymällä Scandic Paasi -hotellissa ihan kahdestaan.
Tänä vuonna menimme HIHS:iin uudestaan. Otimme mukaan myös yhden tyttäreni veljistä, nyt 3-vuotiaan. Yövyimme jälleen Scandic Paasissa. Tyttäreni odotti kovasti hotellin ”lastenlahjaa” eli paketillista tatuointeja.
3-vuotias etsi aamulla keittiötä hotellihuoneen peilin takaa.
Itse HIHS:in lastenmatinea oli tyttärelle jälleen elämys. Hän seurasi ponien estekisoja jännittyneenä ja ilmoitti haluavansa ensi vuonna mukaan showhun ratsastamaan.
Minä en hänelle ponia vielä luvannut, keppariratsastusta kyllä.
3-vuotias ei olisi millään malttanut istua 1,5 tuntia paikallaan ja ikävä kyllä poliisiautot ja ratsut eivät tänä vuonna esiintyneet. Ne olisivat kiinnittäneet hänen huomionsa.

Ensi vuonna menemme varmasti uudestaan – ja ehkä joku päivä tyttäreni on siellä ratsunkin selässä.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Monikulttuurisia perheitä



Kun yksi lapsistani oli hieman reilun vuoden vanha, olin hänen kanssaan hampurilaisravintolassa.

Samassa ravintolassa istui tummaihoinen mies. Tyttäreni halusi syliini ja tuijotti miestä intensiivisesti.

She has never seen a black person before, ha? Mies naurahti.

Yep...,vastasin ja nolostuin.

Mies onneksi otti tilanteen rennosti.

Hieman vanhempana lapseni tuli päiväkodista ja sanoi: Minä en pidä tummista ihmisistä.

Yritin udella perusteita. Niitä ei tullut. Olin hieman järkyttynyt. Minun korviini kommentti kuulosti rasistiselta, mutta tiedän toki, ettei päiväkoti-ikäinen sitä niin ajatellut.

Sitten kaivoin kaapista Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen lastenkirjan Mennään jo naapuriin.

Loppukesästä ilmestyneen kirjan teemana on erilaiset perheet nimeen omaan eri kulttuuritaustoja omaavat perheet. Kirjan avulla lapsi pääsee tutustumaan niin irakilaisen, amerikkalaisen kuin ghanalaisen heimokuninkaankin perheen elämään. Kaikkiaan perheitä on mukana 18.

Jokainen kirjan tarina perustuu oikeasti olemassa olevaan perheeseen, ja jokaista heistä Savolainen ja Katajavuori kävivät itse haastattelemassa.

Opin, että perheet eivät loppujen lopuksi ole niin erilaisia. Niissä eletään perhekeskeisesti, lasten ehdoilla, toivotaan lapsille parasta mahdollista elinympäristöä ja koulutusta. Syödään hyvin yhdessä, katsotaan telkkaria, kinastellaan ja nauretaan – kurahousuja pursuaa eteisessä – eli tuttua meininkiä”, Katajavuori kertoo kokemuksesta.

Katajavuoren oma lapsi oli onnellisessa asemassa ja pääsi äitinsä mukaan tekemään haastatteluita ja tutustumaan eri maiden lapsiin.

”Kiinnostavaa lapsille oli se, löytyykö joku yhteinen leikki perheen lasten kanssa, tavat ja ihonväri eivät olleet iso juttu.”



Riina Katajavuori ja Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin. Tammi, 2017. Kirjaan perustuvan dokumentin kaksi jaksoa esitetään Yle Puheella joulukuussa 2017 ja sen jälkeen ne ovat saatavilla Yle Areenasta.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Onko Peppi Pitkätossusta roolimalliksi vuonna 2017?

Kuva Mirka Kleemola.

Olen aina suhtautunut suurella varauksella musikaaleihin, mutta Helsingin Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu voitti minut – ja etenkin 5-vuotiaan tyttöni – puolelleen.
Tyttöni ei ole niitä lapsia, jotka riemusta kiljuen hyppäävät uuteen ja villisti taputtaen osallistuvat elämyksiin. Peppi oli kuitenkin poikkeus. Tyttöni nauraa räkätti ääneen monta kertaa esityksen aikana!
Peppi Pitkätossu sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2015 ja tänä syksynä se palasi teatterin ohjelmistoon hitusen uudistuneena. Itse olin tyytyväinen siihen, että esityksessä oli juuri sopiva määrä keveyttä mutta kuitenkin myös painavaa asiaa.

Pepin tarina ei meinaan ole mikään jonninjoutava satuilu. Pepin synnytti kirjailija Astrid Lindgren 1940-luvun puolivälissä. Siihen aikaan tarina äärimmäisen vahvasta, yksinään asuvasta pikkutytöstä oli useita tabuja murtava.
Ja hieman surullista kyllä, Peppi on tarina, joka murtaa tabuja edelleen. Nykymaailma tarjoaa toki tytöille samaistumiskohteiksi sankarihahmoja: suurisilmäisiä prinsessoja, korkokengissä liiteleviä keijuja ja muita vastaavia.
Heihin verrattuna Peppi, jonka maailmassa moni asia on vähän vinksin vonksin, on yllättävän radikaali.
Juttelin Pepistä kahvituokion verran myös musikaalin ohjaajan, Milko Lehdon, kanssa.
-Peppi on ennakkoluuloton ja auktoriteettikammoinen, Lehto sanoo.
Peppi on kirjoitettu reilut 70 vuotta sitten, mutta ennakkoluulottomuus on edelleen tärkeä, usein kateissa oleva taito.
-Pepille villeys on voimavara, Lehto jatkaa.
Ja vaikka joskus villeys – niin Pepillä kuin lapsilla yleensäkin – saattaa lipsahtaa sinne ei-niin-rakentavalle puolelle, olisi sitäkin hyvä oppia sietämään.
Ihanaa Pepissä on myös se, että vaikka häntä voisi kuvailla useilla, yleensä vain pojille varatuilla adjektiiveilla, hän ei ole poikatyttö.
-Peppi ei sinänsä leiki poikien leikkejä, hän on oikeastaan hyvin tyttötyttö, Lehto sanoo.
-Vahva naiseus voi ollakin jotain aivan muuta kuin sitä, että pyrkii menestymään perinteisillä miesten alueilla.
Siinäpä ajatus, joka on edelleen tabu ja jota olisi syytä pohtia enemmänkin. 


Peppi Pitkätossua pyörii Helsingin Kaupunginteatterissa. Lisätietoja www.hkt.fi. Bloggaaja sai kaksi ilmaista lippua näytökseen.


tiistai 3. lokakuuta 2017

Astianpesukone on kodin turhake!



Arvatkaapa millä konstilla olen saanut säästettyä kotitöihin kuluvaa aikaa?
Lopetin astianpesukoneen käytön!
Kyllä, kyllä. Astianpesukone on kodin turhake.
Ensinnäkin, olen aina ollut huolissani tiskikoneessa käytettävissä pesuaineista. Minulla on käsitys, että ne ovat aikamoista myrkkyä. Toisekseen, tiskikone varastaa aikaa – meidän perheessä ainakin.
Tiskeillä on tapana kertyä tiskipöydälle. Tiedän, että tiskit voi laittaa samointein syömisen jälkeen tiskikoneeseen, mutta siinä ajassa, kun tiskit huuhtelee ja tiskikoneen tyhjentää ja täyttää, minä tiskaan astiat jo käsinkin.
Olen siis ottanut tavaksi tiskata astiat heti ruoanlaiton ja ruokailun jälkeen. Ja suurta osaa astioista ei itse asiassa edes tarvitse tiskata, esimerkiksi leipälautasen voi huuhdella pelkällä vedellä.
Nyt minulla on koko ajan ainakin melkein siisti keittiö – eikä mielessä pyöri, että ”ai niin, se tiskikone pitäisi tyhjentää”.
No niin, tämä on nyt ehdottomasti kevyin kirjoitus, jonka olen lähes 20 vuotta kestäneen toimittajan urani aikana kirjoittanut, enkä olisi koskaan uskonut kirjoittavani tiskeistä. Mutta neljän pienen lapsen kanssa kotityöt saavat uuden mittasuhteen elämässä.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Habi Kids: Plussia ja miinuksia


Musiikkia, liikuntaa, uintia, pallopelejä... lasten kanssa voi harrastaa melkein mitä vain.
Mutta muotoilu ja tiede, siinä on minun mielestäni kaksi aluetta, joiden tiimoilta perheille ja lapsille ei ole tarpeeksi tarjontaa. Siksipä innostuin kun luin, että Habitare-messuilla on Habi Kids -alue, joka on rakennettu yhdessä Suomen Muotoilukasvatusseuran kanssa.
Tässä meidän kokemus Habi Kidsistä.

3 x Kiitos

1. Alue oli tilava ja siisti ja siellä mahtuivat touhuamaan eri-ikäiset lapset.
2. Ohjattu askartelu toimi kivasti. Ohjaajat olivat läsnä riittävästi mutta eivät liikaa.
3. Alueella oli kirjoja ja tyynyjä, joilla pystyi loikoilemaan ja lukemaan kaikessa rauhassa. Arjen luksusta.

3 x Kummastus

1. Sakset. Kun alueella on paljon pieniä lapsia, ei isoja saksia pidä missään nimessä olla sellaisella korkeudella, että lapset niihin ylettävät. Ei edes Fiskarsin saksia.
2. Alueen estetiikka viehätti aikuista, mutta lapselle se oli ehkä vähän liiankin esteettinen. Lapset pitävät säröistä.
3. Kun alue oli tarkoitettu lapsiperheille, olisi vessassa pitänyt olla vauvanhoitopöytä.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Sirkukseen! Suomessa voi harrastaa sirkusta niin vauvat kuin aikuisetkin




Heijastimet: VALOMATKA on lapsille suunnattu sirkusteos, joka saa ensi-iltansa Cirkossa syyskuussa.
Kun minä olin lapsi 1980-luvulla, olisi ollut outoa harrastaa sirkusta.
Nykyisin sirkusta voi kuitenkin harrastaa ympäri Suomen niin vauvat, taaperot, lapset kuin aikuisetkin ja sirkuksesta voi nauttia samoin kuin muistakin esittävistä taiteista.
Kun perinteinen sirkus tuo mieleen pyöreät teltat, karavaanarielämän ja taitojaan esittävät akrobaatit, jonglöörit sun muut, on nykysirkus teatterimaisempaa ja tarinallisempaa.
Jaottelu ei tosin ole aivan helppoa.
”Perinteisessä sirkuksessa fokus on taidon näyttämisessä, nykysirkuksessa taitoa käytetään ilmaisuun”, sanoo nykysirkustaiteilija Salla Hakanpää, 29.
Jotain nykysirkuksen statuksesta kertoo sekin, että sirkuksesta voi opiskella itselleen ammatin Turun ammattikorkeakoulussa ja Koulutuskeskus Salpauksessa ja esiintyviä, ammattimaisia nykysirkusryhmiä on Suomessa noin parikymmentä.

Mitä sirkuskouluissa sitten tehdään? Monet suomalaiset sirkuskoulut tarjoavat vauvasirkusta, taaperosirkusta ja perhesirkusta. Nämä tunnit perustuvat usein siihen samaan asiaan kuin pikkulapsille ja heidän vanhemmilleen tarjotut tanssi- ja jumppatunnit: mukavaan yhdessäoloon ja siinä sivussa taitojen harjoitteluun.
Kun lapsi menee itsenäisesti sirkustunneille, harjoitellaan siellä niin sirkuksessa tarvittavia fyysisiä kuin taiteellisiakin taitoja.
”Sitä voisi ehkä verrata voimisteluun, mutta sillä erotuksella, että voimistelussa kilpaillaan, sirkuksessa ei. Sirkuksessa kuitenkin harjoitellaan esiintymistä ja siihen yhdistyvät motoriset taidot”, Hakanpää kertoo.
Tunnettuja suomalaisia sirkuskouluja ovat muun muassa Sirkus Magenta ja Cirkus Helsinki Helsingissä, Sorin Sirkus Tampereella sekä Hakasirkus Hyvinkäällä.
Vaikka sirkuksesta on tullut suhteellisen suosittu harrastus lasten keskuudessa, ei lapsille suunnattuja nykysirkusesityksiä kuitenkaan ole Suomessa tehty paljoakaan. Nyt syyskuussa uusintaensi-iltansa saa yksi niistä harvoista, nimittäin Heijastimet-työryhmän VALOMATKA. Siinä Hakanpää esiintyy valotaiteilija Ainu Palmun luomassa animaatiomaailmassa.
Esitys kertoo valoa etsivästä tytöstä ja se sopii ainakin kaikille taaperoiän ylittäneille. Minä haluaisin kovasti viedä oman esikoiseni esitystä katsomaan, mutta… VALOMATKA yhdistää sirkusta ja varjoteatteria – ja meillä on lapsilla meneillään vaihe, jossa he pelkäävät varjoja.
No problem, Hakanpää vakuuttaa.
"Esityshän opettaa ystävystymään varjojen kanssa!"
Tämä herkku jää kuitenkin meiltä tällä kertaa väliin. Menkää te!


Heijastimet: VALOMATKA Cirkossa Helsingissä 16.9 ja 17.9 sekä Skidit-risteilyllä 24.-26.9. Lisätietoa sirkuksesta harrastuksena ja sirkusryhmistä saa Sirkuksen Tiedotuskeskuksesta www.sirkusinfo.fi

Kiasmassa skidin kanssa

Modernin taiteen museo Kiasma on yksi suosikkikohteistani Helsingissä lasten kanssa. Syksyllä osallistuin Kiasmassa lasten taidepajaan ...